torstai 29. tammikuuta 2015

Uutta keittiössä

Tähän blogiin päädytään usein hakusanoilla Kilta sokerikko kansi. Huvittavaa sinänsä, koska minulla ei ennen ollut ns. puhdasoppista Kilta-sokerikkoa, vaan kesällä esimerkiksi löysin kannellisen kahvikupin. Pelkkiä korvattomia kuppeja ilman kantta puolestaan löytyy kaapista jo kaksikin kappaletta. Nyt asiaan tul muutos: löysin Hassiselta alkukuusta sinisen hyväkuntoisen sokerikon. Kansi ja kuppi ovat vihdoin samaa paria. Sokeriakin löytyy jo astian sisältä.


Otsikosta huolimatta, vilautan myös olohuoneen puolelle ilmestynyttä Tatti-valaisinta. Tämä Valinten pieni vaaleansininen 2434-valaisin löysi tiensä Facebookin Rättei, Lumpui ja Retroi -ryhmästä ennen joulua, mutta valaisin pääsi tositoimiin vasta vähän aikaa sitten. Pistoke piti vaihtaa maadoitettuun.


Tuo klipsikiinnitys on varsin toimiva. Olohuoneen pimeä nurkka sai ihan uuden ilmeen pastellitatin myötä. Kupua voi liikuttaa ja siinä samalla säätää lampusta lähtevää valoa. Kätevää.

Lisää vaaleansinistä. Fanttilippaiden perhe lisääntyi yhdellä jäsenellä. Näin samaisen yksilön aikaisemmin SPR:n Kontissa, mutta neljän euron hinta tuntui liialliselta. Viime sunnuntain nopealla kierroksella Linkki-kirppiksellä, bongasin samanlaisen tyypin halvempaan kahden euron hintaan. Ja lopputulos onkin jo nähtävillä.


Maapähkinän kuvilla koristeltu peltirasia löytyi samaiselta reissulta Hassiselta kuin sokerikko. Ostin purkin itse asiassa siksi, että minulla on jo yksi tällainen englantilainen purkki jo kokoelmissani. Säilytän tässä(kin) rasiassa teetä. Tässä vielä kuvatodiste purkkien sekamelskasta keittiön kaapissa. Hyllyllä maijailevat sulassa sovussa eri tyyliset ja sävyiset purkit ja purnukat. Ilman suljettavaa kaapin ovea, en ehkä pystyisi tällaiseen näkymään. Sen verran kova mätsääjä olen.

Viimeisenä vielä toinen Tatti! Kyllä, innostuin sen verran paljon vaaleansinisestä valaisimesta, että huusin Lumppulasta kuparinvärisen kaverin itselleni. Valaisin on ihan täydellisessä kuosissa  nyt on edessä vielä samainen pistokkeen (meinasin taas kirjoittaa töpseli, miten vaikeaa onkaan erottaa, kumpi on pistoke ja kumpi töpseli...asiaa piti ihan googlettaa...) vaihto edessä.


2 kommenttia:

  1. Minullakin on yksi tuollainen englantilainen peltipurkki. Löysin suunnittelijan nimellä kuvankin netistä: https://www.etsy.com/listing/178947236/vintage-hinged-pink-flower-vine-louise?ref=market

    Löysin sen juuri hiljattain vanhempien luota ja toin itselle käyttöön. Muistan että sain sen joskus 90-luvun alussa lahjaksi kirjekaverilta. Onko sinun toinen purkkisi juuri tuo vai onko niitä enemmänkin erilaisia?
    Kiva kun esittelet kirppisostoksiasi. Tosi monet osuvat kyllä ihan minunkin makuuni.

    Lissu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, kiitos vinkistä Lissu! Minulla on kaksi pähkinäaiheista purkkia, mutta suunnittelijan nimen avulla löysin ainakin viinimarjakuvioisen purkin ja metsämansikan netistä. Varmaankin 90-lukulaisia juuri nuo kasviaiheiset kuviot. En oikein löytänyt kunnolla tietoa Louise Carlingista, täytyy vielä etsiä.

      Poista