perjantai 29. heinäkuuta 2016

Pohjanmaalla kirppiskierroksella

"Eikö pilvetkin näytä isommalta Pohjanmaalla?", virkkoi kanssa-asuja, kun olimme kolunneet pari päivää Pohjanmaata ja sen kirppiksiä. Voi olla. Onneksi kuitenkaan kaikki kirppishinnat eivät olleet kookkaita tai leveitä Pohojanmaalla.



Kolme päivää kirppiksiä akselilla Kokkola–Pietarsaari–Vaasa–Mustasaari tuotti ihan kohtuullisen löytösaldon. Luvassa on pitkä postaus, ottakaa hyvä asento ja vaikka kuppi kuumaa tai kylmää käteen. Kesän eka virallinen kirppismatkapostaus tulee tässä:

Päivä I, Kokkola

Saavuin junalla itselleni tuiki tuntemattomaan Kokkolaan. Todellinen suuntani oli Kaustinen, mutta päätin lykätä festarointia hitusen, kun junamatkan aikana totesin, että pääsen mukavasti vilkaisemaan useammankin kirppiksen Kokkolassa ihan jalkapelillä.



Ensimmäinen kohde löytyi Pitkäsillankadulta, kyseessä oli Kirpputori Pietarin katulasten hyväksi. Paikka on siisti, viihtyisä ja vaatteet olivat hyvin esillä. Kokeilin enemmänkin vaatteita, mutta matkaani lähti vain yksi viskoosipaita, ihan perusvaate siis eurolla. Koruhyllyllä innostuin ja rohmusin mukaani kolme kasari/ysäri-vivahteista rintakoru sekä Aarikan korvikset tuliaiseksi yhteensä parilla eurolla.


Olin saanut ystävältäni mieluisan tehtävän etsiä vanhoja kultareunaisia kukkakoristeisia astioita mökkikäyttöön, mieluiten Arabiaa. Heti seuraavassa kohteessa onnisti, koska bongasin Ykköskirppikseltä kaksi lautaskaunokaista yhteensä kahdeksalla eurolla. Sain ojennettua kantamukseni heti uusille omistajille vielä samaisena päivänä.


Ykköskirppiksellä ihailin siroa lehtitelinettä, mutta en kuitenkaan napannut telinettä heti mukaani, vaan lähdin katsastamaan viereisen Lähetystorin tarjonnan. Lähetystorilla oli mukava vaatevalikoima ja kohtuulliset  hinnat. Löysin itse asiassa miesten rekistä Stockmann Silkin naisten kauluspaidan itselleni kolmella eurolla. 


Lähetystorilta lähtiessäni tulin vielä uusiin ajatuksiin lehtitelineen suhteen ja kävin nappaamassa sen kainalooni. Onneksi en ollut hamstrannut kovin paljon muuta tavaraa. Lehtiteline kainalossa, reppu selässä ja kangaskassi toisessa kädessä, päätin lähteä vielä kohti neljättä kirpparia.

Onneksi tulin järkiini ja palasin Ykköskirppikselle. Teline kustansi 12 euroa. 
Rahdatessani kirppisostoksia pitkin Kokkolan katuja, päätin käyttää lyhyen ajan ennen bussin lähtöä sittenkin järkevästi ja poikkesin sympaattisen näköiseen Vohvelikahvilaan syömään. Kahvilan miljöö on mitä hienoin, mutta olisi varmasti pitänyt tilata kahvilan nimikkotuotetta eikä salaattia, koska lohi-katkarapusalaatti oli suorastaan kammottavan pahaa. Harmi. Ehkäpä olisi sittenkin pitänyt juosta vielä neljännelle kirpparille. Ehkä. Mieltäni jäi hieman kaihertamaan Antikvariaatti Agatha

Päivä II, Pietarsaari

Pietarsaari oli pyhitetty pelkästään kirppisten kiertelylle. Kyseessä oli lauantai ja hienoiseksi pettymykseksi muodostui se, että osa paikoista oli kesälauantaina suljettuna (vaikka tietoa ei etukäteen ollut esillä).

Päivän ensimmäinen kohde oli aivan ihastuttava vanhan tavaran liike Kaikkien aikojen antiikki. Paikka on todella kaunis ja kaikki esineet ja huonekalut esitellään varsin imartelevasti. Tällaisissa paikoissa on ilo vierailla! Hinnat ovat tietysti korkeammat kuin kirppiksillä, mutta löytöjäkin pääsee varmasti tekemään.




Hipelöin Kaikkien aikojen antiikissa vaikka mitä, mutta lopulta matkaani lähti ihana viisikymmentälukua henkivä keittiöpyyhe 6,50 eurolla. Pyyhkeen kuviointi on ihastuttava. Kuohuviinin suurena ystävänä mieleeni on erityisesti laakea kuohuviinilasi. Ihana yksityiskohta.



Seuraava kirppiskohde oli Vanhustenystävien kirpputori. Tästä paikasta pitää sanoa, että hinnoittelu oli täällä varsin kohdillaan. Kellarissa olisi ollut houkuttelevia huonekaluja ja yläkerran hyllyt notkuivat kaikenlaista kodintavaraa.


Täältä löysin kaksi muuta kultareunaista lautasta ystävilleni (à 1 euroa), kaksi ohutta liköörilasia (à 0,50 euroa) ja emalikorun (0,20 euroa).







Kolmantena kohteena oli käsittääkseni toimintansa lopettava Realisointikeskus. Paikka oli aika sekava ja vähän likainen, mutta jäin silti vuosilautasansaan. Olen kauhulla katsellut näitä Arabian keräilylautasia ja miettinyt, koska päässäni napsahtaa ja haksahdan näihin raskassävyisiin lautasiin. Nyt se tapahtui. Syytän hintaa. Köyhdyin tästä vuoden 1978 lautasesta viisi euroa. Lautanen pääsee koristamaan 1970-luvulla rakennetun mökin seinää.


Jos ihan totta puhutaan, ovat nämä Raija Uosikkisen kynästä syntyneet Kalevala-kuvitukset ihan kiehtovia. Vuoden 1978 lautasessa seikkailee myös hirvi, mutta kuvassa eläintä on vaikea hahmottaa.

Realisointikeskuksen lähellä sijaitsivat kaksi viimeistä kirppiskohdetta Pietarsaaressa: Sell-Buy-Rent ja Amida Hallen. Sell-Buy-Rentista en lopulta löytänyt mitään, vaikka tämä tilava hyllykirppis vaikutti ihan potentiaaliselta.

Amida Hallen on myös hyllykirppis ja heti, kun astuin paikkaan sisään, bongasin pienen Kilta-kolmiokulhon. Otin jopa juoksuaskeleita. Priimakuntoinen sininen kulho maksoi kympin. Ei löytö, mutta mieluinen ostos kuitenkin.

Amida Hallenista nappasin mukaani myös alehintalapulla varustetun Erik Kold -muovipurkin. Purkki päätyy elintarvikekäyttöön mökille. Maksoin astiasta 2,50 euroa.


Pietarsaaren jälkeen arvoimme seuraavaa yöpaikkaa ja yllätykseksi Vaasan seudun hotellit sun muut tuntuivat olevan todella buukattuja. No, jouduimme ketjuhotelliin Vaasaan, mutta kotiinkaan ei vielä haluttu paahtaa. Oli kiva piipahtaa vaihteeksi Vaasassa.

Ihana tapetti + painokuva Kuddnäsin museossa.

Vaasaa kohti köröttelimme Uusikaarlepyyn kautta ja pysähdyimme ex tempore Topeliuksen synnyintalossa, suositus! Uusikaarlepyy tarjosi myös pihakirppiksen, mistä kanssa-asuja löysi iskemättömän Bodumin pressolaitteen kahdella eurolla.

Saapuessamme Vaasaan, bongasin tien viereltä vielä yhden loppis-kyltin. Pienen maanittelun jälkeen pääsin vielä yhdelle pihakirppikselle, jes! Kirppis oli yksityishenkilön sympaattisessa kotipihassa. Aluksi näytti siltä, että en löytäisi mitään, mutta onneksi kaivelin vielä hieman lisää, koska lopulta matkaani lähtivät puolellatoista eurolla englantilainen peltitarjotin ja kolme mustapäistä pikkulusikkaa. Pihakirppikset <3

Vaasan keskustaan saavuimme alkuillasta ja nautimme merenrantakaupungin kauneudesta ja italialaisesta keittiöstä Il Bancossa

Kävin viime kesänä Vaasassa kirppiskierroksella ystäväni kera. Tällä erää keskityttiin hieman enemmän kaupungin laitamilla oleviin kohteisiin sekä vihdoin Kuntsin taidemuseoon.

Päivä III, Vaasa ja Mustasaari



Aamupäivä vierähti Kuntsissa ja matkasimme vesisateen kanssa yhtä aikaa Mustasaaren Fyndikselle. Bongasin parikin Kilta-astiaa ja nappasin ne kainalooni tietysti. Täydellisessä kunnossa olevasta sinisestä vadista köyhdyin kahdeksan euroa, sokerikon kannesta euron ja ruskea priimalaatuinen korvallinen kulho maksoi 3,50 euroa.

Pilkullinen viskoosipaita miellytti silmää ja luulin, että vaate oli varustettu alelapulla, mutta olin katsonut paikkanumeron väärin. Kolme euroa ketjuliikkeen paidasta on vähän liikaa, mutta onneksi polka dot on aina kiva. Käyttämätön juoksutakki kaupan hintalapulla oli puolestaan 50 %:n alessa ja takille jäi hintaa vain 2,50 euroa.

Fyndiksen vieressä majaileva Folkhälsanin kirppis oli vähemmän kiinnostava, mutta hyllyssä odotti kiva ja laadukkaan oloinen & Other Stories -merkin trikoomekko vitosella. 


Mustasaaresta matkasimme ihailemaan vielä Merenkurkkua. Vau, mikä paikka. Kirsikan viime kesänä suosittelema Salteriet tarjoili hyvää pullaa ja näkötornista avautuivat upeat näkymät melkein Ruotsiin asti. 




Huh, sellainen sepustus. Seuraavaksi luvassa mökkeilyä laatuseurassa Savonlinnan liepeillä. Pientä kirppistelyä on varmasti kiikarissa myös. Ihanaa helteistä viikkoa ja palataan kirppisjuttuihin pian taas!

18 kommenttia:

  1. Kiva lukea löydöistäsi, käyn usein kurkkimassa täällä.

    Minua on jo kauan häirinnyt, kun olen monessa yhteydessä nähnyt nyt löytämääsi kulmikasta kulhoa mainitun Kilta-kulhoksi. Kulhon muotokieli ei vastannut Franckin muotoja eikä Desingmuseon sivuilta Kilta-astiaston kuvista löytynyt tuota kippoa.

    Nyt sain vastauksen. Tavallaan kulho on Kilta, koska siinä on Kiltalasitus. Kiltasarjan astiat ovat BA- mallia, jonka on suunnitellut Kaj Franck kun taas kulho on Ulla Procopé. Astiaston malli on BT.


    http://kysymuseolta.fi/designmuseo/#!id=3713. Artikkelissa löytyy mielenkiintoinen teos,"Susann Vihma ja Tapio Yli-Viikari ovat ansiokkaasti selvittäneet Kilta-astioiden syntyä ja muotoiluprosessia artikkelissaan "Kilta, Teema ja muunnelmat" (teoksessa Kaj Franck - Universaaleja muotoja, julkaisija Designmuseo Helsinki 2011)."

    Museon amanuenssi mainitsee, että:" Vuoden 1958 tuotekuvastossa on yhteensä 37 osin löyhästi yhteen kuuluvaa esinettä Kilta-nimekkeen alla. Ihan alkuperäiseen esineistöön ei siis kuulu kuin yksi vati (15 cm)....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kilta-astiat ovat kiehtova kohde, kiitos vinkeistä ja linkkauksista! Minulla on tiedossa, että esimerkiksi tuo sininen "kolmiokulho" on Ulla Procopén käsialaa, kuten esimerkiksi myös ns. marmeladiastia, mitä usein kutsutaan myös Kilta-astiaksi. Ns. alkuperäiseen Kiltaan on kuulunut aika niukasti astioita ja Killan määrittely ei ole aivan yksioikoista. Kutsun siis itse aika huolettomasti erilaisia Arabian astioita Killaksi, koska käsittääkseni Franck teki Killan astiastoksi, mihin olisi helppo yhdistellä myös muita sarjoja/astioita. Muotokieli näissä Procopén suunnittelemissa astioissa on erilainen, kuten myös esimerkiksi Kaarina Ahon mausteikkosettiin kuuluvissa astioissa (minulle esim. sininen etikkapullo), mitä lasketaan usein löyhästi myös Kiltaan, kun lasitteet ovat samoja.

      Poista
  2. Hei, kiitos hyvistä vinkeistä Pohjanmaan alueella. Itse täällä asuvana enpä noitakaan kaikkia tiennyt.Hippasen olisin kaivannut kommenttiasi Kaustisen kirppareista ja festareista -muistaakseni olet ennenkin blogissasi juhlat maininnut, taidat olla vakikävijä? Niin minäkin;) Mutta kirppariblogihan tämä on eikä mikään pelimannijuttu, joten ymmärrän ja hyväksyn :)
    Terveisin Viuluakka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos vinkeistä on hyötyä! Mä en ole koskaan käynyt Kaustisella kirppiksellä. Nytkin olin vain yhden illan festareilla, kun tuttavieni bändi soitti, eli en siis ainakaan vielä ole kokenut festarikävijä. Ehkäpä joskus pääsen myös tutustumaan Kaustisen kirppistarjontaan.

      Poista
  3. Mahtavaa, juuri olin pohtinut, että olisikohan pietesaaressa kivoja kirppiksiä ja täältäkin niitä vinkkejä löytyikin. Kiitos!

    Kivoja löytöjä oli tarttunut matkaasi, pihakirppikseltä ovat ihan loistavia löytöpaikkoja 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että vinkkejä tuli melkein kuin tilauksesta! Pihakirppikset on kyllä usein mahtavia paikkoja.

      Poista
  4. Antoisa löytöretki. Viikonloppuna voisinkin koluta muutaman pihakirppiksen jos sade estää metsäsaalistuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, oikein hyvä löytöretki oli. Onnea pihakirppiskierrokselle.

      Poista
  5. Kiva että viihdyit Pohjanmaalla:)
    Itse olen kotoisin Kokkolasta ja asun Vaasassa..joten tuttuja maisemia.

    VastaaPoista
  6. Sulla jäi Kallentorin kirppismarket välistä. Se ois ollu ihan tosi lähellä Ykköskirppistä ja Lähetystoria. Agathassa en oo itsekään vielä käyny, täytyypä pistäytyä ja tuo Pietarsaaren Kaikkien aikojen antiikista en ole koskaan kuullut. Kiitti vinkeistä ja aivan ihana keittiöpyyhe:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai vitsi, jos olisin tiennyt tuosta Kirppismarketista, olisin varmaan ehtinyt käydä sillä. No, ehkä ensi kerralla, kiitos vinkistä!

      Poista
  7. Kävin kesäkuussa Vaasassa ja Adam&Eva oli suljettu. Koko talo oli remontissa! Löysin yhden kirppiksen keskustasta ja sieltä mieluisan hippilasin! Pieksämäen ViaDian kirppiksessä on hyvin Kiltaa. Jos täällä päin liikut. Ja sieltä ostin kaikki Faunat, jotka heillä on ollut. Arabian vuosilautaset ovat mun pitkäaikainen suosikki. Voi, jospa mäkin löytäisin tolla hinnalla vuoden 1988 lautasen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tuli kyllä aikamoisena pettymyksenä, että Adam ja Eva oli suljettu. Olisin mennyt siellä käymään tänäkin kesänä ehdottomasti. Täytyy joskus varmasti tulla kirppistelemään myös Pieksämäelle!

      Poista
  8. Oli kiva seurata mitä kaikkea kivaa olet löytänyt kirppikseltä.
    Laitan blogisi omaan blogiini lukijalistalle.
    Ole hyvä ja jäy minun blogissani ja liity lukijaksi, sekä Blogit.fi:ssä seuraajaksi.
    Kiitos etukäteen, olisi mielenkiintoista saada uusia blogituttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kiitos kommentista. Täytyy tulla vastavierailulle blogiisi!

      Poista
  9. Ihana lukea, että olet käynyt täällä pohjanmaalla kirppistelemässä :) Sinulta jäi Vaasan paras kirppis käymättä läpi: Combo kirppis, lentokentän lähellä. Suosittelen lämpimästi seuraavan kerran kun sielläpäin kuljet. Tervetuloa minunkin kirppislöytöjen pariin blogiini. Tänään tehty taas aivan ihastuttavia löytöjä, että niistä bloggailua muutaman päivän sisällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Judie! Täytyypä laittaa muistiin tuo Combo-kirppis, se taisi osua silmiin, kun googlailin Vaasan tarjontaa.

      Poista