keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Kirppissaalis



Tein vähän aikaa sitten oikein onnistuneen kirppisvisiitin Kirppis-Center Manhattanille. Myyntipöytien määrä oli tainnut lisääntyä sitten viime kerran ja en edes ehtinyt kiertää kaikkia pöytiä ennen sulkemista. Täytyy varata seuraavalla kerralla entistä enemmän aikaa koko rundin tekemiseen!


Ehkä paras löytö tällä kertaa oli Ril's-merkin nahkanilkkurit vitosella. Aluksi olin hieman epäileväinen, onko kengät aivan mahtavat vai vain kornit. Onneksi päädyin positiivisiin fiiliksiin, koska onhan nuo metallisomisteet vain sikahienot! Nämä jalassa tulee hullu leopardi nainen -olo, mutta ei haittaa!


Kenkiä ei ole oman arvioni mukaan käytetty juuri ollenkaan, eli tein mielestäni oikein onnistuneen ostoksen.


Kaksi leipälautasen kokoista Kilta-lautasta oli myös mieluinen bongaus. Toistan varmasti itseäni, mutta näitä valkoisia Kiltoja näkee harvoin ja tämän kokoisia lautasia minulla taisi olla vain yksi ennestään. Lautaset eivät olleet aivan halvat, 5 euroa kipale.


Kazuo Ishiguron Ole luonani aina -kirja lähti matkaani siksi, että ystäväni oli sitä suositellut ja muistin kerrankin kirjan nimen oikealla hetkellä. Pokkarin hinta (3 euroa), ei ollut aivan kohdillaan, mutta lukuhalu kiilasi hintatietoisuuden edelle. Kirja on vielä lukematta, mutta seuraavana lukulistalla.

Todellinen vaatemuistuma 90-luvulta on puolestaan löytämäni kukallinen viskoosimekko. Ihastuin mekon kuosiin,  malli ei ole ehkä kaikkein paras mahdollinen. Olen pitänyt mekkoa kerran ja se näyttää paremmalta, jos suht pitkät hihat kääräisee ylös. Mekko ei ollut hinnalla pilattu, köyhdyin ostoksesta euron.



Tällaisen setti tällä kertaa. Siivouspäiväkin vilahti  olin itse myymässä, mutta yhden pienen ostoksenkin tein. Joitakin kirppishankintoja on rästissä, eli kirppispostauksia on taas hitaaseen tahtiin tulossa. Hyvää alkavaa kesäkuuta!

8 kommenttia:

  1. Ihanaa! Minulla oli päällä tuollainen ruusumekko vuonna -94 ylioppilasjuhlissani. ����

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, mahtavaa! Tuo mekko on kyllä tosi 90-lukulainen <3

      Poista
  2. Voi että miten upeat kengät!

    VastaaPoista
  3. Ihania löytöjä! Varsinkin tuo mekko, vau! Minullakin on ollut etsinnässä tummapohjainen kukkamekko, joka ei olisi kovin riemunkirjava. :D Joku tuon mekon tyylinen "rauhallinen" kukkakuosillinen arkimekko olisi loisto löytö, toivottavasti sellainen tulee vielä vastaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annie! Mä pidän peukut pystyssä, että sä löydät itsellesi kivan kukkamekon!

      Poista
  4. Hienot nilkkurit ja Rils on varmasti laadukas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! Mulla on yhdet Rilsin nilkkurit ollu ja ainakin ne on osoittautuneet oikein hyviksi (paitsi aika korkea korko ja käyttö on jäänyt vähän vähälle).

      Poista