maanantai 26. kesäkuuta 2017

Suomalaista lasia ja vaatekaapin täytettä

Kirppisostoksia on kerääntynyt kevään ja alkukesän aikana vähemmän kuin yleensä. Olen melkein ylpeä saavutuksestani. Toki kesällä on luvassa ainakin yksi niin kutsuttu kirppismatka, eli uusiakin kirppispaikkakuntia tullaan tänäkin kesänä koluamaan. Olen myös ajatellut testata kirppisralleilua elämäni ekaa kertaa elokuussa, kun Marttilassa järjestetään kirppisralli.


Nyt kuitenkin vielä tutuista kirppispaikoista hommattuja löytöjä. Viime maanantaina tosin käväisin Riihimäellä elämäni ekaa kertaa kirpparilla ja kohteeksi valikoitui Femmatori. Vierailu oli antoisa ja olisin pyörinyt hyllyjen välissä pidempäänkin, mutta junaan piti juosta. Ehkä ensi kerralla pääsen tutustumaan paikkakunnan muihinkin kirppiskohteisiin.


Puinen tarjotin löytyi puolestaan toukokuun lopulla Turusta Siivouspäivänä. En tiedä mitä puuta tarjotin on, mutta eurolla tämän sain. Toisen euron löydön tein Töölön Samaria-kirpparilta. Sormuksessa on Ibero- tai Aarikka-vaikutteita, mutta en osaa sanoa, olisiko tuo sormus esim. vanhempaa Iberoa.


Kaj Franckin pieniä tuhka-astioita olen ihaillut aikaisemminkin, mutta nyt kun hinta tuntui olevan kohdillaan (à 3,90 euroa), en voinut vastustaa näitä Häränsilmiksikin kutsuttuja lasisia pieniä kuppeja Femmatorilla. En vielä ehtinyt testaamaan, mahtuuko kuppiin tuikku, mutta tuikkukuppina ajattelin näitä käyttää.


Häränsilmiä on valmistettu aikoinaan Nuutajärvellä (19561971) kahdessa eri koossa ja omani on pienempää kokoa. Värivaihtoehtoja on ollut useita: kirkas, ruskea, petrolinsininen, vihreä, harmaa, koboltinsininen, oliivinvihreä, violetti ja punainen.

Vaatepuolelle on tullut tehtyä myös löytöjä. Femmatorilta löysin vitosella jonkun itse Marimekon kankaasta ompeleman paidan. Myynnissä olisi ollut myös pitkä hame, mutta jotenkin koko asu samasta kuosista ja täyspitkä hame, eivät tällä kertaa houkutelleet.


Relovesta nappasin puolestaan mukaani vihertävän keltaisen viskoosipaidan neljällä eurolla. Paita on leveä ja vinoon leikattu + paidan hihat ovat hieman lepakkomaiset. Vaate on alunperin Zarasta ja huomasin juuri, kun laitoin paidan toista kertaa päälleni, että yksi tikkauksista on auennut. Luulen, että paita ei ole ollut ennen minua kovalla käytöllä ja nyt se jo "reistailee". Ehkä pitäisi lopettaa kirppikseltä näiden huonolaatuisten vaatteiden osto.


Puuvillasta, villasta ja modaalista valmistettu Nanson musta "neuletakki" on osoittautunut puolestaan onnenpotkuksi! Vaate on ohut, mutta sopivan lämmin ja kivan mallinen. Löysin tämän yksilön kolmella eurolla edellissunnuntaina Wanhasta Nestorista ja se on jo tässä ajassa noussut vaatekaapin kärkikahinoihin.


Ensi lauantaina alkaa loma, jee! Vähän jo alkaa puuduttaa loputtomiin jatkuva lukuvuosi ja harjoittelukiireet. Ehkäpä lomalla voin taas keskittyä hieman paremmin kirppisjuttuihinkin. Aurinkoista viikkoa!

4 kommenttia:

  1. Kivoja löytöjä olet tehnyt, etenkin Nanson jakku. Minä löysin Ikea-kirppikseltä farkkutakin ja se on kyllä ollut just passeli kesäkuun säihin ja on ollut päällä lähes joka päivä.
    Zaran tuotteista olen samaa mieltä. Kauniita ovat, mutta laatu on mitä on. Löysin sieltä kauniin puseron mutta kolmesta 38 kokoisesta kappaleesta en löytänyt yhtään virheetöntä. Yhdestä repsotti nappi, yhdestä helmasauma purkaantunut jne. Pusero oli niin nätti, että mietin jopa mikä niistä olisi helpoiten itse korjattavissa. Onneksi tulin järkiini ja poistuin ilman ostosta.
    Mulla on kesäsuunnitelmissa Relove,Hietsu, Kaivarin kanuuna ja Hyrylän femmatori.
    Kirppistely terveisin Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina! Ns. luottovaatteita on ihana löytää ja mahtavaa, että farkkutakki osui kohdalle. Zaran vaatteet on monella tasolla epäilyttäviä: tuotanto-olosuhteet, materiaalit jne. Yritän välttää kirppikseltäkin niiden hankkimista, kun huonoja kokemuksia on tullut sen verran paljon.

      Poista
  2. Oi, tuo marimekon kankaasta tehty paita <3 Aivan ihana!

    VastaaPoista