sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Kilta-astiat 2017


Taas on aika vuotuisen Kilta-katsauksen! Itse asiassa päädyin laskemaan astiat jo heinäkuussa, kun halusin muuttaa keittiön astiahyllyn järjestystä. Hutera tilastointi laahaa siis pikkuisen jäljessä.


Olen kesästä asti katsellut Kiltojani värijärjestyksessä. Pidän lopulta enemmän, kun kaikki värit ovat sekaisin sulassa sovussa. Tuolla taktiikalla saa myös enemmän yksittäisiä astioita mahtumaan hyllyyn. Ennen minulla taisi olla vain lautasia ja teekuppeja kaappiin piilotettuna, nyt olen joutunut raivaamaan muillekin kipoille ja kupeille tilaa kaapista.


Uuden järjestyksen myötä minulle konkretisoitui mm. se, että mustia astioita on eniten. Olin jostakin syystä luullut, että vihreät ovat johdossa. Yllätyksenä ei kuitenkaan tullut, että valkoisia ja sinisiä on vähiten, jos ruskeaa ei lasketa mukaa.  On myös lievästi huvittavaa, että minua ei innosta monenkaan asian tilastointi, mutta näiden astioiden äärellä jaksan aina innostua!



Tänä vuonna uusia Kilta-astioita on tullut haalittua kolmisenkymmentä. Jos olen pitänyt laisinkaan oikein kirjaa, olen myynyt eteenpäin kymmenisen astiaa. Astioita on tällä hetkellä kuitenkin yhteensä hieman yli 150. Hups! No, ainahan voi karsia, jos siltä alkaa tuntua. Tällä hetkellä onnellinen tilanne on, että kaikki astiat ovat virheettömiä. Kirppiskassiin on siirtynyt kuluneita ja naarmuisia yksilöitä  toki sellaisia löytyy vielä ainakin minulle ns. harvinaisemmissa väreissä.


Innostun näistä Killoista aina uudelleen ja uudelleen. Minusta on hauska tutkia astioiden muotoja ja huomata, miten eri osaset toimivat keskenään. Nyt olen myös välillä harrastanut sellaisia kattauksia, missä käytetään vain yhtä väriä. Toki tällaiset kattaukset onnistuvat vain mustilla ja vihreillä astioilla.


Minulla oli mahdollisuus kesällä tutkia Arabian tehtaan aineistoja. Voitte arvata, kuinka huumassa olin, kun näin esimerkiksi jälleenmyyjille tarkoitettuja lehtiä 1950-luvulta, missä Kiltaa esiteltiin. Asia, mitä jaksan miettiä vuodesta toiseen, on se, kuinka laajaksi Kilta-sarja kasvoi. Kaj Franck ei suunnitellut koko astiastoa itse ja muiden suunnittelijoiden, kuten Ulla Procopén tekemät astiat, ovat oleellinen osa Kiltaa. Tähän perussarjaan kuuluikin yhdistää muita astioita Killan toimiessa ns. pohjana.




Odotan innolla tulevaa Kilta-vuotta! Väistämättä jossakin kohtaa alkaa myös tulla jonkinlainen katto vastaan Kilta-hankinnoissa. Kokoelmaani en halua koskaan valmiiksi, eli siksi en pidä mitään hoppua ns. puuttuvien osasten kanssa.

Edellisten vuosien Kilta-katsaukset löytyvät linkkien takaa: 201620152014.

4 kommenttia:

  1. Sinulla on kyllä todella upea kokoelma Kiltaa. Minä näitä aina vaan ihailen, mutta olen päättänyt olla keräämättä, vaikka meiltä näitä jonkin verran löytyykin. Itse asiassa minulta puuttuu rottinkisesta telineestä toinen musta kulho ja se on ollut etsinnässä jo pitkään, mistään vaan ei tunnu löytyvän oikeaa kokoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiltaa on suht helppo kerätä, ainakin vielä. Taidan tietää, millaista kulhoa etsit. Mulla ei myöskään ole tuota kokoa mustana, vaikka muita on melkein kaksin kappalein.

      Poista
  2. Sulla on kyllä mahtava kokoelma Kiltaa! Mulle on vaivihkaa alkanut kertymään Killan maustesettijuttuja... Pitää olla tarkkana ettei muita osia ala kerääntymään tai sitten olen pulassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Maustesetit kuulostaa hyvältä! Mulla sirottimia esim. on tosi vähän.

      Poista