sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Luukku 3, kaappivanhus

On kolmannen luukun aika!
Luukusta löytyy huonekalu, mikä on seurannut matkassani jo yli kymmenen vuotta, mutta ikää tälle kaapille on kertynyt huomattavasti enemmän.

Luukku 3, kaappi


Tämä jykevä kaappi on suomalaista käsityötä. Sen on aikoinaan valmistanut isäni sukulainen monta vuosikymmentä sitten. Kaappi on ollut perheessäni kauan, mutta vuonna 2007 muistin tuon kaappi-ressun olemassa olon, kun tarvitsin lisää säilytystilaa – 1920-luvun pienkerrostalossa kaappeja oli aivan muutama, eli suht kookas kaappi tuli todella tarpeeseen.

Tällä hetkellä kaappi seisoo Turun-kodin olohuoneessa ja siihen on varastoitu takkeja ja kenkiä. Tuolta kaapin uumenista on helppo siirtää tarvittavat takit ja kengät eteiseen aktiivisempaan käyttöön aina sesongin vaihtuessa.



Minulle tämä kaappi on todella tärkeä. Sitä on aivan helvetillistä muuttaa, mutta toivon, että kaappi seuraa mukanani kuuliaisesti tulevaisuudessakin. Sen pinnassa on pientä sanomista, mutta yleisilme on yllättävän hyvä, vaikka kaappi on majaillut monen kirjavissa olosuhteissa ennen meidän yhteiseloa.

Pahoittelut kuvista, en saanut vangittua kaapin koko komeutta näihin kuviin.
Rentouttavaa sunnuntaita!

4 kommenttia:

  1. Upea kaappi ja tämä sinun joulukalenteri-ideasi on ihan mahtava!

    VastaaPoista
  2. Kaunis kaappi ja ihan mahtavaa, että sillä on vielä sukulaisuus linkkikin. Oikea aarre!

    VastaaPoista